Tietoa meistä

UKK: Poissaolot & peruutukset

Koiralla alkoi juuri juoksu, milloin voidaan palata koulutukseen? Kun on kulunut vähintään 25 vuorokautta vuodon alusta ja koira on varmuudella täysin vuodoton :)

Koira sairastelee, milloin voidaan palata koulutukseen? Varmista eläinlääkäriltä, milloin hänen mielestä on turvallista osallistua koulutukseen – sekä oman koirasi että muiden koirien kannalta

Koira on sairas tai sillä on juoksu Ilmoittaudu Korvaustuntijonoon ennen tuntia ja osallistu tunnille kuunteluoppilaana, jotta pääset harjoittelemaan läksyjä kotona.

“Olen vuorotöissä, voinko silti osallistua kursseihin?” – Kyllä voit! Ilmoittaudu kurssille normaalisti, ja ilmoittaudu työvuorojen vuoksi väliin jäävien tuntien osalta Korvaustuntijonoon, niin saat suorittaa kyseiset tunnit ilmaiseksi toisessa ryhmässä!

Kaikki kurssit on nyt suunniteltu siten, että POISSAOLOT EIVÄT OLE HAITAKSI KURSSIOSALLISTUMISELLE! Eli jokaisen kurssin jokainen koulutustunti on itsenäinen koulutuskokonaisuus, joten tunnit voi suorittaa missä järjestyksessä tahansa!

Yksi vaihtoehto on myös 6:n kerran lajikohtainen sarjakortti, jonka turvin voit suorittaa kurssin omaan tahtiisi.

Harrastuslajien osalta suosittelemme vuorotyöläisille myös edullista Vuosipaikkaa – silloin harrastaminen on niin halpaa, ettei poissaolot haittaa! :) Näin tulee treenattua riittävän säännöllisesti vuorotöistä huolimatta! :) Lisäbonuksena Vuosipaikkalainen saa osallistua Vapaavuoroille ja moneen muuhun lisätreenimahdollisuuteen ilmaiseksi! :)

TosiTreenaajaPaketin lunastanut saa myös ilmoittautua kaikkien poissaolojensa osalta Korvaustuntijonoon, mikä ei koske muita vakiryhmäläisiä, eli TosiTreenaaja saa todellakin 52 täyttä treenikertaa vuodessa lajiin katsomatta – hinnaksi tulee siis vain 7,27 euroa / viikko! :)

“Joudun olemaan kurssilta pois työvuoron / koiran juoksun / lapsen sairastumisen / auton hajoamisen / muun syyn vuoksi.” – Poissaolot eivät ole este kurssiosallistumiselle, ja poissaolot pystyy suorittamaan myöhemmin korvaustunteina – riippumatta poissaolon syystä, KUNHAN olet ilmoittanut poissaolosta ennen tunnin alkua! :) Ohjeet löytyvät osoitteesta: https://www.koirakoulu.net/page/15. Force Majeure -tapauksissa (esim auto hajoaa matkalla Koirakouluun) hyväksytään myös viime tingan poissaoloilmoitukset, mutta täytä lomake samantien kun huomaat, että ette ehdi tunnille.

Kaikki kurssit on nyt suunniteltu siten, että POISSAOLOT EIVÄT OLE HAITAKSI KURSSIOSALLISTUMISELLE! Eli jokaisen kurssin jokainen koulutustunti on itsenäinen koulutuskokonaisuus, joten tunnit voi suorittaa missä järjestyksessä tahansa!

“Aloitimme kurssin, enkä pääsekään seuraaville tunneille työesteen vuoksi, voinko vielä perua kurssin / saada rahat takaisin / vaihtaa uuteen kurssiin?”Peruutusehtojen mukaisesti maksupalautuksen / kurssin vaihtamisen mahdollisuus on päättynyt, mutta voit ilmoittautua kaikkien poissaolojen osalta ennen tunnin alkua ILMAISEKSI Korvaustuntijonoon, oli poissaolon syy mikä tahansa, joten maksetut tunnit eivät mene osaltasi hukkaan! :)

“Miksi kursseille on peruutusaika?” – Kurssiryhmän täytyttyä on kursseillemme yleensä pitkät jonotuslistat. Mutta jos peruutus kurssille tulee viime tingassa, ovat jonotuslistalla odottaneet ehtineet jo tehdä muita suunnitelmia, eivätkä pysty enää järjestämään osallistumistaan kurssille. Siksi peruutusten kursseille pitää tulla ajoissa ennen kurssin alkua, jotta joku muu pääsee lunastamaan kurssiosallistumisen itselleen. Myöhemmin tulleiden peruutusten ja poissaolojen osalta meillä on kuitenkin käytössä ainutlaatuinen Korvaustuntijärjestelmä, joka varmistaa sen, että jokaisella on mahdollisuus päästä suorittamaan maksamansa tunnit sairastumisista ym huolimatta! :)

"Olen ollut kurssilta paljon pois, voinko osallistua uudelle kurssille?"
Korvaustuntijärjestelmän ansiosta voit suorittaa väliin jäävät tunnit ilmaiseksi. Kurssit on myös suunniteltu siten, että tunnit voi suorittaa missä järjestyksessä tahansa, poissaolot eivät siis vaikuta edistymiseen! :)
Jos silti haluat osallistua uudelle kurssille, voit lunastaa uusintakurssin puoleen hintaan alennuskoodilla "50%" (koskee vain saman koiran ja saman omistajan uusintailmoittautumista). Koska olet jo pitänyt varattuna eli käyttänyt yhden kurssipaikan, et voi varata uusintakurssia ilmaiseksi riippumatta siitä olitko tunneilla paikalla vai ei, sillä kurssipaikka on ollut varattuna sinulle.

Koirani on menehtynyt, voinko saada maksetusta paketista maksupalautuksen? Toimittamalla kopion koiran kuolintodistuksesta ja tilinumeron meilitse tai postitse saat maksupalautuksen paketin loppuhinnasta, kun siitä on vähennetty jo varattujen tai aloitettujen kurssien normaalihinnat.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Olen lukenut ja hyväksyn sitovat ilmoittautumis- ja peruutusehdot.

HUOM! Jokainen tapahtumiin osallistuva tai tapahtumapaikalla vieraileva vastaa itse omasta, lastensa sekä koiransa turvallisuudesta.

Jokainen huolehtii omaisuudestaan ja vakuutusturvastaan liikkuessaan tapahtuma-alueella tai osallistuessaan tapahtumiin, ja vastaa itse koiransa mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. 

Koiran kiima, tiineys tai sairaus on ehdoton osallistumiseste koiralle.
Pidätämme oikeuden muuttaa kurssin aikataulua. Jos kurssi pidetään muina kuin ennalta ilmoitettuina harjoitus- ja varapäivinä, on osallistujat oikeutettuja maksupalautukseen, mutta et muihin korvauksiin.

*******************************************************************

Ilmoittautumis- ja peruutusehdot:

Koulutuksiimme / tapahtumiimme ilmoittaudutaan ennakolta nettilomakkeella. Ilmoittautumisen yhteydessä pyydetään hyväksymään ilmoittautumis- ja peruutusehdot, joten ilmoittautuminen katsotaan näiden ehtojen hyväksymiseksi. Ilmoittautuminen on aina sitova.

Oikeudet muutoksiin kurssien aikatauluissa, tapahtumapaikoissa tai kouluttajissa/tuomareissa pidätetään.

Jos perut osallistumisesi koulutuksiin/tapahtumiin tai vuokrauksen aiemmin kuin 14 vuorokautta ennen koulutuksen alkua eli ennen ensimmäistä koulutuskokonaisuuteen/pakettiin kuuluvaa koulutustuntia sekä ennen kurssin ennakkomateriaaleihin kirjautumista, maksamasi osallistumismaksu palautetaan kokonaisuudessaan. Jos peruutus tapahtuu vähemmän kuin 14 päivää ennen koulutuksen/tapahtuman/vuokrauksen alkua tai ennakkomateriaaleihin kirjautumisen jälkeen, koko osallistumismaksu (koko tarjouspaketti/koulutuspakettimaksu) veloitetaan peruutuksen syystä riippumatta. Ilmoittautumisajankohta ei vaikuta näihin aikarajoihin. Aikarajan umpeutumisen jälkeen tilauksella ei ole vaihto-, siirto- eikä palautusoikeutta, ja tilaus on henkilökohtainen.

*******************************************************************

Koirakoulu.net ja EU:n yleinen tietosuoja-asetus:

Keräämme asiakkaidemme osalta seuraavat tiedot:
nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.

Nämä tiedot kerätään jo palvelun tilauslomakkeessa. Ilman näitä tietoja emme
voi tarjota palveluitamme, sillä asiakkaidemme tulee olla tunnistettavissa ja
tarvitsemme tietojasi kurssiohjelman ja koulutusohjeiden lähettämistä ja peruutuksista
tiedottamista varten. Tietoja ei jaeta tai käytetä muualla.

Tilaamalla meiltä palvelun ja jatkamalla sen käyttöä, hyväksyt käyttöehtomme.
Sinulla on aina oikeus peruuttaa tilaus ja irtisanoa palvelu ilmoittamalla
siitä meille kirjallisesti / sähköpostilla. Irtisanomisen yhteydessä poistamme pyynnöstäsi
kaikki tiedot sinusta järjestelmästämme.

Jos haluat lisätietoa tai tarkennuksia, ota rohkeasti yhteyttä.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit