Hinta 48,00 €
Opetetaan koiralle erilaisia kehonhallinta-harjoitteita ja jumppaliikkeitä. Kehonhallintaharjoittelu vähentää koiran loukkaantumisriskiä sekä alttiutta revähdyksille ja lihasjumeille. Jumppaliikkeillä parannetaan koiran lihastasapainoa ja yleiskuntoa, ja samalla opetetaan tärkeitä pohjataitoja ja -tekniikoita eri harrastuslajeja ajatellen.
Harjoitteita kannattaa hyödyntää myös koiran lihaslämmittelyyn ennen erilaisia urheilu- tai lajisuorituksia, sekä loppujäähdyttelyyn suoritusten jälkeen. Koulutuksen on suunnitellut eläintenkouluttaja ja koirahieroja yhdessä eläinfysioterapeutin kanssa.
Kurssi sisältää myös verkkomateriaaleja kotiharjoittelun tueksi.
Kurssia suositellaan esimerkiksi:
- pennulle sekä keskenkasvuiselle juniorille, jolle kehonhallinnan ja lihastasapainon kehittyminen on erityisen tärkeää kasvun eri vaiheissa
- harrastuskoirille (näyttely, agility, rally-toko, toko, koiratanssi, pk)
- seniorikoirille sekä toipilaille (jotka ovat saaneet eläinlääkäriltä jo terveen paperit)
HUOM! Tämä kurssi edellyttää että koirasi on tottunut harjoittelemaan ryhmässä vieraiden koirien ja ihmisten ympäröimänä! Jos koirasi ei ole aikaisemmin osallistunut ryhmäkoulutuksiin, suorita ensin PerustottelevaisuusPRO1-kurssi tai tiedustele Koiran kehonkäyttö- ja jumppakurssia yksityiskoulutuksena koirakoulu@koirakoulu.net
Alustava aikataulu (oikeudet muutoksiin pidätetään):
16.10.-23.10. Koiran kehonkäyttö- ja jumppakurssi 1 ke klo 20:10-21:00
16.10. 1. harjoituskerta
23.10. 2. harjoituskerta
30.10. 1. varapäivä (Jos kouluttaja on sairastumisen tai vastaavan vuoksi estynyt, siirtyy koulutus eteenpäin varapäivälle. Varaa siksi ehdottomasti myös nämäkin päivämäärät kurssia varten kalenteristasi)
6.11. 2. varapäivä
Olen lukenut ja hyväksyn sitovat ilmoittautumis- ja peruutusehdot.
HUOM! Jokainen tapahtumiin osallistuva tai tapahtumapaikalla vieraileva vastaa itse omasta, lastensa sekä koiransa turvallisuudesta.
Jokainen huolehtii omaisuudestaan ja vakuutusturvastaan liikkuessaan tapahtuma-alueella tai osallistuessaan tapahtumiin, ja vastaa itse koiransa mahdollisesti aiheuttamista vahingoista.
Koiran kiima, tiineys tai sairaus on ehdoton osallistumiseste koiralle.
Pidätämme oikeuden muuttaa kurssin aikataulua. Jos kurssi pidetään muina kuin ennalta ilmoitettuina harjoitus- ja varapäivinä, on osallistujat oikeutettuja maksupalautukseen, mutta et muihin korvauksiin. Koulutukset pidetään osoitteessa Yrittäjäntie 11, Lieto As ellei kurssin tiedoissa toisin mainita.
*******************************************************************
Ilmoittautumis- ja peruutusehdot:
Koulutuksiimme / tapahtumiimme ilmoittaudutaan ennakolta nettilomakkeella. Ilmoittautumisen yhteydessä pyydetään hyväksymään ilmoittautumis- ja peruutusehdot, joten ilmoittautuminen katsotaan näiden ehtojen hyväksymiseksi. Ilmoittautuminen on aina sitova.
Oikeudet muutoksiin kurssien aikatauluissa, tapahtumapaikoissa tai kouluttajissa/tuomareissa pidätetään.
Jos perut osallistumisesi koulutuksiin/tapahtumiin tai vuokrauksen aiemmin kuin 14 vuorokautta ennen koulutuksen alkua eli ennen ensimmäistä koulutuskokonaisuuteen/pakettiin kuuluvaa koulutustuntia sekä ennen kurssin ennakkomateriaaleihin kirjautumista, maksamasi osallistumismaksu palautetaan kokonaisuudessaan. Jos peruutus tapahtuu vähemmän kuin 14 päivää ennen koulutuksen/tapahtuman/vuokrauksen alkua tai ennakkomateriaaleihin kirjautumisen jälkeen, koko osallistumismaksu (koko tarjouspaketti/koulutuspakettimaksu) veloitetaan peruutuksen syystä riippumatta. Ilmoittautumisajankohta ei vaikuta näihin aikarajoihin. Aikarajan umpeutumisen jälkeen tilauksella ei ole vaihto-, siirto- eikä palautusoikeutta, ja tilaus on henkilökohtainen.
*******************************************************************
Koirakoulu.net ja EU:n yleinen tietosuoja-asetus:
Keräämme asiakkaidemme osalta seuraavat tiedot:
nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.
Nämä tiedot kerätään jo palvelun tilauslomakkeessa. Ilman näitä tietoja emme
voi tarjota palveluitamme, sillä asiakkaidemme tulee olla tunnistettavissa ja
tarvitsemme tietojasi kurssiohjelman ja koulutusohjeiden lähettämistä ja peruutuksista
tiedottamista varten. Tietoja ei jaeta tai käytetä muualla.
Tilaamalla meiltä palvelun ja jatkamalla sen käyttöä, hyväksyt käyttöehtomme.
Sinulla on aina oikeus peruuttaa tilaus ja irtisanoa palvelu ilmoittamalla
siitä meille kirjallisesti / sähköpostilla. Irtisanomisen yhteydessä poistamme pyynnöstäsi
kaikki tiedot sinusta järjestelmästämme.
Jos haluat lisätietoa tai tarkennuksia, ota rohkeasti yhteyttä.